Ratsastustunnit

Kiviharjussa pidetään ratsastustunteja arkisin klo 13-20 välillä sekä lisäksi lauantai-iltapäivisin lukuunottamatta kesän leiriaikaa. Tällä hetkellä opetuksesta vastaa Ypäjältä valmistunut ratsastuksenohjaaja Johanna Kaipainen.

ratsastustunti.jpg

maastoeste.jpg

Meillä saat yksilöllistä opetusta pienissä opetusryhmissä. Käytössä on maneesi 20x80m, valaistu hiekkakenttä 20x60m, iso hiekkapohjainen estekenttä, maastoesteitä sekä kiltit ponit ja hevoset.

Sinulla on mahdollisuus osallistua niin koulu-, este- kuin alkeisratsastustunnille. Osallistuminen tunnille omalla hevosella on myös mahdollista. Jos et pääse varatulle tunnille, muistathan perua sen edellisen päivän klo 16:een mennessä. Muutoin joudumme veloittamaan tunnista normaalisti.

maneesi12.jpg
liku3.jpg

Ohjatut maastoretket ovat pääsääntöisesti kesä- ja syksyaikaan. Ratsastusreitit kulkevat hyväpohjaisilla hiekkateillä ja metsäpoluilla. Maastoon lähdettäessä on huomioitava säävaraus. Ratsastuksenohjaaja arvioi ratsastustaitosi ja päättää, voitko osallistua maastotunnille! Suosittelemme, että käyt ainakin kerran ratsastamassa ohjatulla tunnilla ennen maastotunnille osallistumista, jolloin ohjaaja tuntee sinut paremmin ja osaa suunnitella maastotunnin sopivaksi kaikille.

Tästä pääset katsomaan tuntiaikataulut ja tasoryhmät ->->

Ohjeita ratsastajalle

  • Kypärän käyttö tunnilla on pakollista. Jos sinulla ei ole omaa kypärää, voit lainata tallillta. Muista palauttaa se kuitenkin käytön jälkeen, kiitos!
  • Jalkineiksi sopivat joko ratsastussaappaat tai -kengät, tavalliset kumisaappaat tai kannalliset nilkkaa tukevat kengät. Pakkasilla on hyvä olla villasukat jalassa ainakin saappaiden kanssa.
  • Housuina voit käyttää joko ratsastushousuja tai muunlaisia joustavasta kankaasta valmistettuja housuja, joissa ei ole hankaavia saumoja reiden sisäpuolella.
  • Ratsastushanskat ovat pieni investointi ja niillä saat ohjista pitävän otteen. Lisäksi ne estävät hiertymien ja rakkojen syntymistä.
  • Ratsastettaessa ei saa turvallisuussyistä pitää takin liepeitä auki kaulahuivia kaulassa lepattamassa! Pitkät hiukset on hyvä pitää poninhännällä. Myös purkan syönti tunnilla on kiellettyä.
  • Kiviharjun tilalla säännöllisesti ratsastavien tulee kuulua johonkin SRL:n ratsastusseuraan tai hankkia Green Card.
  • Kun saavut tallille, tarkista tallin seinällä olevasta tuntilistasta, millä hevosella ratsastat.
  • Saavu tallille viimeistään puoli tuntia ennen tunnin alkua, jos haluat osallistua ratsusi harjaukseen ja satulointiin. (Huom! Heppa saattaa odotella sinua myös valmiina edellisen ratsastustunnin jäljiltä.)
  • Tule paikalle kuitenkin viimeistään 10 minuuttia ennen tunnin alkua, vaikket haluaisi osallistua hevosen hoitoon.
  • Jos hevosesi ei jatka seuraavalla tunnilla, voit osallistua varusteiden pois ottamiseen ja harjata vielä tunnin jälkeen. Hevosten käsittely ja hoito ovat mukava lisä harrastukseesi.
  • Muista maksaa/merkkauttaa korttisi mielellään ennen tunnin alkua. Merkinnän tai maksun voit hoitaa ratsastuksenohjaajalle.
  • Tallin ilmoitustaululta löydät Kiviharjun Tilan säännöt, joihin sinun on hyvä tutustua.
  • Hevonen on iso eläin, jonka kanssa voi syntyä vaaratilanteita, jollei sen käsittelyssä noudateta huolellisuutta ja turvallisuussääntöjä. Ohjeiden tarkoituksena on auttaa sinua harrastamaan turvallisesti ja suojata hevosiamme turhilta loukkaantumisilta.
  • Hevoset hoidetaan ja satuloidaan karsinassa vetosolmulla kiinnisidottuina. Jos et osaa tehdä vetosolmua, voit pyytää tallihenkilökuntaa opettamaan sinua.
  • Hevosta talutettaessa ohjat otetaan pois kaulalta (jollei hevosella ole martingaalia), myös jalustimien tulee olla vedetty ylös.
  • Taluttaja kulkee hevosen vasemmalla puolella. Ovista ja muista kapeista aukoista taluttajan tulee kulkea edellä.
  • Muista pitää ratsustasi kaiken aikaa kiinni, kun mittaat jalustimia tunnin alussa, kiristät satulavyötä tai nouset selkään.
  • Makupaloja ei syötetä kädestä, vaan ne voidaan laittaa hevosen ruokakuppiin.
  • Autamme sinua mielellämme kaikessa, joten muista aina kysyä rohkeasti, jos olet epävarma!

sammakkoeste.jpg